Kengät ovat pukeutumisen tärkein osa

Minne katse vaeltaa tavatessasi uuden henkilön, työhaastatteluun tulijan tai uuden opiskelijan? Moni rekisteröi yhtenä tärkeimpänä osana kengät. Niiden tyylin, värin ja tilanteeseen sopivuuden lisäksi kengät kertovat tarinaa henkilön siisteydestä.

Kurakengissä työhaastatteluun saapuva ei anna kovin hyvää mielikuvaa itsestään, sen sijaan asuun sopivissa ja hyvin huolletuissa kengissä saapuva viestii olevansa asiallinen, tarkka ja tilannetajun omaava siisti henkilö, joka pitää huolta ulkonäöstään. Korkokengillä puolestaan ei lähdetä lenkille eikä lenkkareissa iltapukutilaisuuteen. Toisaalta kenkämuoti sallii nykyisin paljon kunhan se noudattelee hyvää makua.

Kevään 2016 kenkämuoti suosii nyt valkoista niin vapaa-ajalla, juhlassa kuin työpaikallakin. Valkoinen on vaativa väri kengille, joten niiden huoltamiseen on panostettava. Laadukkaita kenkiä kannattaa aina kohdella hyvin, niiden lankkaaminen, suojaaminen, huolellinen puhdistus, mahdollinen pesu ja käynti suutarin kautta pidentävät kenkien käyttöikää. Kenkien hankinta on tehtävä huolella kahdesta syystä, niiden käyttömukavuuden ja tilanteen mukaan. Kannattaa pohtia mihin kenkiä tarvitaan ja ovatko ne varmasti sopivat omaan jalkaan.

Hyviä hankintoja verkosta

Kenkäkauppojen lisäksi tarjontaa on runsaasti netissä. Nettikaupoissa on hyvät mahdollisuudet löytää omat suosikkikengät hyvään alennushintaan, joten sivustoja kannattaa seurata. Salerunner.fi kokoaa yhteen laajan valikoiman tuotteita eri merkeiltä parhaimpaan hintaan. Kenkiä latautuu sivustolle alehinnoin lenkkareista sandaaleihin ja nahkakengistä korkokenkiin. Netin kautta ostosten tekeminen käy helposti ja oma tuote on matkalla kotiovelle muutaman klikkauksen jälkeen. Netissä laaja valikoima on helposti hallittavissa ja vertailua voi tehdä eteen avautuvien kuvien ja tietojen avulla, parhaimmissakaan kaupoissa ei valikoima yllä nettikauppojen tasolle.

Käytetyn tavaran markkinat ovat löytäneet myös internetin, käytettyjä vaatteita, lasten leluja ja tarvikkeita, kirjoja ja kodin elektroniikkaa kaupataan seuraaville omistajille. Käytetyn tavaran joukossa on myös kenkiä ja varsinkin kalliimpien kenkien kohdalla edullinen hinta houkuttaa.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kenkä on monessa mielessä henkilökohtainen. Se muotoutuu nopeasti käyttäjän astumisen mukaan ja saattaa aiheuttaa seuraavalla käyttäjälle vakavia ongelmia. Väärin muotoutunut kenkä vaikuttaa luustoon ja lantion sekä selän asentoihin. Toisen käyttäjän kengissä piilee myös jalkasienen vaara, jota ei huomaa ennen kuin ongelma on jo siirtynyt uudelle käyttäjälle. Kengät kuuluvat niihin tuotteisiin, joihin kannattaa panostaa eikä pihistää.